Vihreiden kansanedustaja Anni Sinnemäki pitää sunnuntain (5.10.) Hesarin mukaan yksittäisen ihmisen tärkeimpänä ilmastotekona työmatkojen kulkemista joukkoliikennevälineillä oman auton sijasta. Sinnemäki haluaakin kuntien tekevän joukkoliikenteestä houkuttelevan ja toimivan vaihtoehdon mahdollisimman monelle.
Koska Hesari ei kuitenkaan mainitse, että mitä Vihreät ovat hallituksessa istuessaan itse aikaansaaneet joukkoliikenteen edistämiseksi, on syytä kertoa muutamia keskeisiä faktoja. Ensi vuoden valtion budjetissa joukkoliikenteen kehittämiseen on varattu lähinnä huonosta vitsistä käyvät viisi miljoonaa euroa. Maanantain (6.10.) Hesarin mukaan joukkoliikenteen tuet ovat nyt Vihreiden hallituksessa istuessa pienenemässä noin kolmella miljoonalla eurolla, jonka vuoksi ainakin 300 bussivuoroa uhkaa lopettaminen. Lääninhallituksilla on entistä niukemmin varoja huonosti kannattavien tai tappiollisten paikallisliikennevuorojen ostamiseen. Kovasti siis vaikuttavat olevan Vihreiden joukkoliikenteen merkitystä korostavat vaalipuheet ristiriidassa puolueen hallitustaipaleen aikaisten tulosten kanssa.
Joukkoliikenteen kehittäminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat liian tärkeitä asioita vain vaalikampanjoiden keppihevosiksi. Tarvitaan todellisia ilmastotekoja nyt eikä huomenna.
Hyvätuloisten tulonveronkevennyksistä pidättäytyminen ja säästyvien varojen ohjaaminen joukkoliikenteen kehittämiseen olisi todellinen ilmastoteko. Joukkoliikenteen suosion lisäämiseksi pitäisi ottaa vakavaan harkintaan STP:nehdokkaan Pekka Tiaisen esitys joukkoliikenteen lippujen arvonlisäverovapaudesta. Ylimääräisenä hyötynään nämä toimet kohentaisivat verotuksen oikeudenmukaisuutta.
Kuntatasolla ilmastonmuutosta voidaan hillitä tiiviillä kaavoituksella, joka parantaa joukkoliikenteen kehittämisen edellytyksiä sekä edistää liikennöintiä jalan ja pyöräillen. Energiantuotannon puolella puu- ja tuulienergian osuuden lisääminen auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta. Ja koska kunnat voivat tehokkaimmin vaikuttaa käytettyihin energianlähteisiin itse omistamissaan laitoksissa, ei ole ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta järkevää yksityistää kunnallisia energialaitoksia.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti